|
|
|
3.3.2003 Moottoripyöräharrastukselle tuli ainakin hetkeksi stoppi, ja nyt ihmetellään 1986 mallista cabriolet Escorttia. Auto on korinvaihto ja kanta-autona on käytetty 1.4CL:ää vuodelta -86. Korinvaihto on suoritettu keväällä -98 ja muutoskatsastus 30.4.1998. Prosentteja on kulutettu 34%, eli lisämuutoksia voi halutessa vielä tehdä. Hain auton Pohjois-Savosta, jossa sitä on talvisäilötty. Ensivaikutelma oli aika hyvä, auto on suht siistissä maalissa ja hyvän värinen. Lisäksi alla on 14" alut ja alustaa on muutama sentti laskettu. Oven aukaisu laski pisteitä jonkin verran; auto oli aika järkyttävässä siivossa sisältä ja verhoilut enemmän tai vähemmän irti! Eipä siinä kun perusta on kunnossa. Auto lähti nöyrästi käyntiin ja konekin käy, ainakin CVH:ksi, suhteellisen nätisti. Kävimme pikku mutkan koeajolla, eikä mitään hälyyttävää ilmennyt ja kaupat syntyi. Matkalla tuli parit ylimääräiset sydämen tykytykset, kun auto oli lähtä käsistä lanatulla (ja erittäin uraisella/liukkaalla) jäällä. Syyksi epäilen väljiä takapyöränlaakereita ja vanhoja, ja kovettuneita, talvirenkaita. Vein auton heti ensimmäisenä arkena katsastukseen koska leima oli juuri umpeutunut. Sielläkin aluksi pulssi nousi koska en ennen ostoa päässyt kunnolla auton alle tutkimaan, piti vain koittaa kontata autoa ympäri ja kuikkia helman alle...;-) Yllätys olikin suuri kun jarrut pelasi moitteetta, vaikka autoa ei juurikaan ole liikuteltu syksyn jälkeen. Ja pohja. Käytännössä ruosteeton! Vähän pientä pinta hapanta, mutta kunnon ruostetta ei lainkaan:-) Samoin nivelet ja tukivarret olivan ok. Ainoastaan se vas. takalaakeri pitää vaihtaa. Muuta fixailua inssi kirjoitti seuraavasti: - Vänkärin ikkunasta kalvo pois - tuulilasista tummennustarra pois - vasen parkki ei toimi - tyytti ei toimi - happiarvo ylittyy - putkenpää sekoittaa ilman. Siinäpä ne. Kalvot vetelin pois ja laitoin parkin paikoilleen. Laakerit pitää vaihtaa jahka ehtii ja normaali putkenpää on valmiina (nyt tuossa on paikoillaan tupla-efektori, johon ei saatu anturia konttorilla kiinni). Sitten pitää hakea tyytin liukukytkin romikselta tai Viescarilta, ja sitten vaan leimalle!
10.3.2003 Vaihdoin pyhänä taakse uudet laakerit ja efektorin tilalle suoran 3" tötterön. Tänään sitten hain tyyttiin uudet osat. Tyytin mukana tuli rattikin, joka on nyt -90:stä GT Orionista;-) Käytin samontein sen konttorilla ja nyt peli on siis leimattu ja ajoaikaa on 2/04 saakka!
17.3.2003 Viikonloppuna aloin katteleen aurauskulmia, kun käyttäytyminen jäällä on edelleen omituista. Vähän tarkemmin kun tiiraili, niin huomasin että ne aurauskulmat on päin p*rsettä! Säätelin ne sitten silmämääräisesti kohalleen. Heti parani huomattavasti. Kävin vielä tutun tallissa ne tikulla mittaamassa paremmin kohalleen ja nyt käyttäytyy normaalisti. Tai ainakin niin normaalisti kun nuilla alla olevilla (vanhoilla/pinnatuilla?) nastarattailla voi käyttäytyä;-)
23.3.2003 Rupesin eilen joutessani siivoilemaan Escoa ja nyt se alkaa näyttämään ihan autolta (ainakin sisältä:-) Autossa oli aivan älyttömästi lasinpalasia, näytti ihan ajovaloumpion osilta tms? Lisäksi löyty muutamia kolikoita ja kourallinen pullonkorkkeja. Auto, tai lähinnä koelauta ja ovet, oli ennen myyntiä pyyhitty jollain silikonin tapaisella aineella ja näin ollen olivat aika tahmean oloiset. Olemus parani Korrekin cocpit ceanerillä (tms.), vaikka sekin on silikonityyppinen aine. Penkit ei oikein vaahdolla tunnu puhdistuvan joten niihin pitäisi vielä jotain keksiä (joko kunnon vesipesu tai vaikka päälliset?) Samalla käytin jalkalistat irti ja vetelin takakonttiin menevät vahvistin kaapelit vähän siistimmin; ennenhän ne meni miten sattuu (kumi)mattojen alla ja takapenkin sivusta näkyvillä. Lattiamaton alta poistin myös vanhoja, ja hajonneita, rca-piuhoja sekä metritolkulla vanhaa kaiutinjohtoa. Jalkalistojen asennuksen yhteydessä laitoin matot ja verhoilut niinkuin ne pitää olla; listoja on johtomäärästä päätellen käytetty "muutama" kerta irti ja jossain välissä on unohtunut että miten ne pitää asentaa...;-) Takakontti näyttää myös nyt ihan ihmismäiseltä. Se vaati ainoastaan verhoilujen kiinnityksen ja lattiamaton leikkaamisen oikeaan muotoon; se on otettu kanta-autosta mutta kukaan ei ole leikannut sitä sopivaksi. Tarvikeliikkeestä tartui mukaan alumiinifolioitua vaimennusmattoa, jolla peitin lähes koko konepellin. Jonkin verran vaimeni:-) Musiikki puolellekin olen kevyttä parantelua tehnyt. Osto hetkellä autossa oli edessä 4" 2-tie koaksiaalit (toinen mykkä, toinen toimi välillä) ja takana "uudet ja hyvät" SPL Pro 6x9:t (toinen ok, toisesta kuuluu vain pihinää) Onneksi sentään oli jätetty virta-, maa-, heräte- ja rca-johdot paikoilleen; tosin kuten jo mainitsin, niin osa niistä piti vedellä uudelleen (eipähän tarvinnut kuitenkaan uusia ostaa;-) Kävin paikallisesta halpakaupasta hakemassa uudet 6x9:t ja tarvikeliikkeen reissulla mukaan lähti myös pari erillisdisuja. Omasta Orionista jäi aikoinaan Foordin alkup. etukaiuttimet jotka ruuvasin jo aijemmin paikoilleen. Soittimena on uudehko Sonyn RDS-radio (no on siinä cd:kin, mutta levyn syöttökelkassa on jotain hämärää:-() D-Bass jutulla varustettuna. Hyllystä löytyi sopivasti Autostudion CB250LX jonka ruuvasin paikoilleen. Ei tuo mikään hifi-paketti ole, mutta kyllähän nuista musiikki kuuluu. Lopputuloksena auton sisälmykset näyttää jo siltä että kehtaa sitä ulkoiluttaa vaikka se katto alhaalla:-) Tai niissä penkeissä on vielä likaa, vaikka ne on jo pariin kertaan vaahdotettu:-( Kuvia tukin tuonne mp-foorumiin, sitä mukaa kun ehin...
8.6.2003 Escolle en ole juuri muuta tehnyt, kuin ajanut eestaas ;-) Tai no vähän on pitänyt rapsutellakin, kun rattilukko rupes taannoin juonittelemaan (ts. jumittui, kun käytti avaimen pois lukosta). Totesin voitelemisen olevan aivan yhtä tyhjän kanssa, ja hain jo aijemmin tutuksi tulleesta GT Orionista lukot pois. Kaikki muut lukot löytyi paitsi tankinkorkki, joka oli Orioniin vaihtunut johonkin tarvike malliin (josta siitäkin puuttui avain). Samalla kun vaihtelin lukkoja, käytin imuvaijerin pois koska se oli äärimmäisen tiukka. Rasvaaminen riitti, koska vaijeri oli muuten aivan priima kunnossa. Samalla tuli todettua että kaasari on vaihtunut jossain välissä Weberin 2-kurkkuiseen korvauskaasariin (vakionahan 1.4:sessa on muistaakseni juuttuva kurkkuinen?)
UUTTA 21.6.2003! Auto on vaihtanut omistajaa 17.6.2003, joten tarinaa Escosta ei enää tule.
Alla muutama kuva autosta.
|