NA02125_.WMF (18454 bytes)   Jsavilaa.com!

 

MOOTTORIPYÖRÄT

VALOKUVAUS

AUTOT

KOIRAT

LINKIT

MYYTÄVÄNÄ

 

Postia sivun omistajalle!

 

© J-P Savilaakso

Päivitetty 28.7.2009

 

 

NorjaTour 2009, etelän keikka. Oulu-Lillehammer-Stavanger-Oslo-Oulu

(Tekstissä saattaa olla kirjoitus- ja nimivirheitä, korjailen tekstiä...tai sitten en?)

Alkukesä 2009

Tein talven aikana suuntaa antavaa suunnitelmaa tulevasta reissusta. Katoin sopivaa lenkkiä pohjoisesta siten että lähtis Venäjän tuntumasta Kirkkoniemestä Vardön suuntaan, kävis Tenojoen tietä mutkin ja kiertelis ranikkoa jonnekin Narvikin nurkille tai vähän alemmas. Jannen kans katottiin suunnitelma läpi ja funtsittiin että ajellaan fiiliksen mukaan eikä suunnitella mihin saakka aina pitää päivässä ehtiä. Aikaa reissuun on max. 7päivää ja lähtö 11. tai 12.7. Pari päivää palaverista Janne soittaa että kun on aikaa viikko, mehän ehittäs ihan eteläänkin aika nätisti. Sovittiin että kumpikin kattelee reittiä ja ennen lähtöä katotaa pikaisesti mistä aiotaan ajaa. Ja sovittiin että katotaan aina vaan seuraava päivä tarkemmin että minne ollaan menossa.

Heinäkuu 2009

Puhelin palavereiden tuloksena päätettiin että ajetaan rantaa keski-Ruotsiin, maan poikki Norjaan ja norjassa lenkki Oslo-Kristiansand-Stavanger-Bergen-Lillehammer (tai toisinpäin, mikäli sääennuste näyttää niin paremmalle).

11.7.2009

Startti aamulla varttia vaille 7 ja nokka kohti Haaparantaa-Umeåtä-Sundsvallia ja illalla oltiin Rätanissa reilu tonni rullattuna. Tästäpä ei juuri kerrottavaa; nopeaa maantietä, lopussa pienempää kantatietä jossa sai vähän jo taittaa mutkiin. Matkaa takana pikkusen yli 1000km.

12.7.2009

Muutama sata kilsaa vaihtelevaa kantatietä, paikoin pinta aika heikossa hapessa. Päätimme siis ajaa reitin ylä kautta eli ensin suunnistimme Lillehammeriin. Tämän jälkeen tuli aivan loistava pätkä Lillehammer-Dokka-Stavkirke. Aivan ehdoton pätkä jos tuolla suunnalla reissaa. Päivän päätteeksi majoitus hostelliin Haugastölissä kun leirintäalueet alkoi olla kortilla ja päivä painui iltaan. Kevyt vesisade vaivasi pitkin päivää. Matkaa päivälle n.700km.

13.7.2009

Aamusta kohti Bergeniä. Oikeestaan koko matka Haugastölistä Bergeniin oli melko täydellistä vuorta-mutkaa-tunnelia. Kannattaa ajaa Bergeniin vuonon rannan tietä (olikohan 7-tie?). Bergenistä ajoimme rantareittiä Stavangeriin (2x lautta mm.), jonka jälkeen siirryimme pienemmälle rantatielle 44. Aika pian jarrutimme yöksi Brusandiin. Koko päivän sateli ja tiet oli ihan mukavia mutta mitään wau-elämyksiä ei kohalle sattunu (lukuunottamatta siis aamun settiä ennen Bergeniä). Ajoa tälle pätkälle vajaa 500km.

14.7.2009

Route 44:sta jatkettiin kohti Flekkefjordia jossa pikku pätkä valtatietä ja siirtyminen takas pikkutielle. Suuntana oli Oslo ja ajoimme sinne suurinpiirtein suoraan sisämaan halki emmekä käyneet Kristiansandissa ollenkaan. Mikäli tuolla ihan eteläisimmässä norjassa seikkaile, kannattaa pistää muistiin tie 44 Brusand-Flekkefjord, ja tiet 465/42 Flekkefjord-Kvinlok-Hornnes sekä tie E134 Bunkaberg-Nododden! Monta sataa km aivan upeaa mutkaa. Välillä on routavaurioita joita pitää tosissaan väistellä ja jarrutella. Osloon kun päästiin, kävästiin Holmenkollenilla tsekkaan mille Oslo näyttää ylhäältä päin ja leirissä ajomäärä näytti päivälle vajaata 600km. Ja vettäkin sateli vaihteeksi pitkin päivää.

15.7.2009

Päivän suuntana Ruotsi. Ajelimme hieman tulomatkaa etelämpää takaisin Ruotsin puolelle jossa suunnistimme Moran kautta kohti rannikkoa. Sundsvallin kohalla näytti sille että kohta tulee vettä mikäli pohjoisemmas jatketaan ja jäimme yöksi sinne. Norjan puolella ja palan matkaa Ruotsia oli ihan kivaa kantatietä, loppu perus maantietä > suoraa ja melko tylsää. Vaihteeksi ei satanut ollenkaan. Matkaa päivälle reilu 650km.

16.7.2009

Aamusta näytti heti sateiselle ja Skellefteån kohalla taivas repesi. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla abt. 200km eikä edes sadepuku-gore yhistelmä pitänyt kunnolla vettä ulkona. Onneksi sade loppui ennen Haaparantaa ja kamat pikkusen kuivui. Pätkä (Sundsvall-Oulu) alkaa olla jo aika tuttu kun on muiden harrasteiden vuoksi tullut tuota samaa väliä joku kerta sahattua. Kotona olimme illalla ja matkaa päivälle n.800km.

Summasummarum

6päivää ja aika tasan 4200km (Jannelle vielä reilu 100 lisää). Reissu oli loistava, vaikka satoi suht paljon. Siirtymä tuonne etelä-Norjaan on aivan järkyttävän pitkä, samaa totesimme tosin jo vuosi sitten Trollstigenin keikan jälkeen. Nyt ois Norjasta käymättä vain itäreuna (Altasta itäänpäin). Pikku vinkkinä voin ite todeta että kannattaa tarkistaa/nostaa rengaspaineet 3kilon paikkeille jo lähtiissä ja ottaa huomioon että tuolla on todella karkeat tiet meikäläisiin teihinkin verrattuna eli rengasta kuluu. Ja jos suunnittelee päivä etapit etukäteen, Norjassa etenee suosiolla max n.4-500km/pv. Ruotsissa taas 800-1100km tulee suhteellisen vaivatta. Ja kannattaa ottaa huomioon, mikäli telttamajoitus tökkii, että mökit on lähes varmuudella varattu täyteen mikäli ajot venyy iltaisin 18-19 asti. Ens kesällekin ois reissu jo pääpiirteittäin suunniteltu, kun ehittiin jo katella se itä-Norja valmiiksi. Sinne kyllä ehtis myös pidennetyllä vkonloppu reissulla, jos ihan ajoreissuna kävis... ;) Toisaalta, joku reissu vois olla kiva tehä siten ettei istu pyörän päällä 11-13h/pv., vaan pällistelis maisemia vähän sen maantien ulkopuoleltakin.